Joanna istui yksin pöydässä ja katseli ulos ikkunasta. Harmaat pilvet olivat peittäneet koko taivaankannen, tuuli pyöritti syksyn viimeisiä lehtiä sateessa. Kohta tulisi ensilumi. Ja… "Joanna! Ootsä kotona?!" kuului kova ryskytys oven takaa. "Joo, ovi on auki!" Joanna ilmoitti ja nousi ylös. Ovi aukeni ja läpimärkä Michelle astui sisään. "Sori… Mä tulin ilmoittamatta…" Michelle sanoi hiljaa. "Ei se mitään, sitä varten isosiskot on.." Joanna hymyili. Michelle yritti hymyillä, mutta purskahti itkuun ja vajosi lattialle. "Mikä hätänä?! Michelle?! Mikä sulla on?!" Joanna hätääntyi ja kyykistyi Michelllen viereen. "Mä… En… Kestä… Mä en voi olla…" "Mitä?! Kerro mulle!" Joanna pyysi ja auttoi Michellen ylös, laittoi oven kiinni ja talutti Michellen sohvalle. "Mikä sulla on hätänä?" Joanna kysyi ja otti märän puuvillatakin pois Michellen päältä ja peitteli hänet huovalla. "Mä oon rakastunut…" Michelle sanoi kyyneltensä seasta. Joanna katsoi oudoksuen siskoaan. "Mitä kamalaa siinä on…?" Joanna hämmästeli. "Se on potilas…" Michelle nyyhkytti. "Ai joku sun hoidettavista?!" Joanna kysyi. "Niin.. Eikä kuka tahansa… Bill Kaulitz… Mä en voi olla rakastunut! Mä… Se yritti raiskata mut! Sehän on sun potilas, eikös..? Sä tiedät että se ei voi sille ite mitään! Mä en halua olla rakastunut mutta kun mä rakastan sitä! Ihan liikaa! Mä en voi elää ilman sitä! Tajuutsä?!" Michelle nyyhkytti. Joanna nyökkäili hiljaa. Vai oli pikkusisko rakastunut Billiin… "Mä ymmärrän sua…" Joanna sanoi hiljaa. Kai mä ymmärrän…? "Linda ja Marlena on sitä mieltä, että mä en sais enää hoitaa Billiä ja.." "Ehkä niin ois parempi. Näin aluks.." "EI! Sä et tajuu! Mä en voi olla ilman Billiä!" Michelle rääkäisi. "Ei… Parempi että joku muu hoitaa Billiä, se kuitenkin yritti…" "Ei sillä oo väliä!" Michelle yritti sanoa. "Ei!" Joanna huudahti. "Sä et voi määrätä mua, sä oot aina ollu tollanen… Tollanen kusipää! Äiti ja isä piti aina sua parempana, koska sä oot tohtori!" Michelle huusi. "Ne olis ylpeitä sustakin jos ne vielä eläis!" Joanna sanoi. "Vaan ei elä!" Michelle sanoi. "Ei puhuta siitä enää…" "Miksei?! Pelkäätkö sä totuutta?! Kenen kiukunpuuskahduksen takia ne oikeen kuolikaan?! Häh?!" Michelle huusi. "Okei… Mä tein virheen, enkä mä…" "Kyllä sä! Jos sua ei ois ollu, niin äiti ja isä eläis vielä!" Michelle huusi kovempaa. "Ä-Älä muistuta siitä… Mä.." "Arvaa mitä?! Sä oot yks mitätön paska! Sä et välitä kenestäkään muusta paitsi itestäs, sä oot oikeesti niin itserakas että… Mä en kestä sua enää!" Michelle huudahti ja nousi ylös. Pian ovi kävi ja tuli hiljaista. Jos sua ei ois ollu, niin äiti ja isä eläis vielä! Pelkäätkö sä totuutta?! Sä oot yks mitätön paska! Sanat kaikuivat Joannan päässä. Ehkä Michelle puhuikin totta… Ehkä hän pelkäsi totuutta, jota kukaan, paitsi Michelle nyt, ollut koskaan sanonut… Ehkä hän pelkäsi rakastaa, tulla rakastetuksi…. Ehkä hän ei sen takia ajatellut muuta kuin itseään. "Joanna, ootko sä kotona..?" kuului tuttu ja turvallinen ääni ovelta. "Joo…." Joannan ääni värisi. "Mä kuulin huutoa… Onko kaikki okei…?" Tom kysyi. "Ei…" Joanna kuiskasi. "Mikä hätänä?!" Tom hätääntyi ja meni Joannan viereen istumaan ja tarttui tätä kädestä. "Mä en tiedä… Mä… Mä pelkään rakastaa…" Joanna kuiskasi ja hänen äänensä särkyi. Tom ei kysynyt mitään, eikä sanonut mitään… Vain katsoi Joannaa silmiin. Joanna halusi hukkua noihin silmiin, ikiajoiksi… Kuolla… Nukkua ikuisesti… Poistua tästä helvetin maailmasta… "Ei se oo vaikeeta…" Tom sanoi hiljaa. "Mulle se on… Mä en voi koskaan rakastaa ketään, mä pelkään niin helvetisti…" Joanna nyyhkäisi. "Mä opetan sua…" Tom sanoi ja tuli lähemmäksi Joannaa. Samassa Joanna tunsi Tomin pehmeät huulet omillaan, hän sulki silmänsä. Liian pian se hetki oli ohi. Tomin huulet erkanivat, kun hänen kännykkänsä alkoi soida. "Tom…" Tom vastasi hiukan turhaantuneena. Joanna vain katsoi kun Tom puhui puhelimeen. "MITÄH?!" Tom karjaisi puhelimeen. "Milloin?! Missä se on?!" Tom huudahti epätoivoisena ja nousi ylös, ryhtyen kävelemään ympyrää. "Okei… Mä tuun heti…" Tom sanoi ja sulki puhelimen. "Mitä on tapahtunut?!" Joanna kysyi järkyttyneeltä Tomilta. "Bill on karannu…" Tom sanoi hiljaa. "Mitä?! Miten? Milloin?!" Joanna kysyi. "Vartioiden mukaan joskus kuuden aikaan…" Tom sanoi ja puki takkia päälleen. "Mun pitää mennä ettii sitä.." "Mä tuun mukaan!" Joanna ilmoitti ja heitti valkoisen nahkatakin selkäänsä.

Että maailma on paska! Michelle ajatteli raivokkaasti ja potkaisi maata. Hän näki kahden nuoren syleilevän toisiaan puistonpenkillä. Miksei hänkin voinut..? Miksi hänen piti olla yksin…? Michelle nosti takkinsa kaulukset pystyyn, että sade ja tuuli eivät iskisi hänen kaulaansa, ainakaan kovin kovaa.. Hän käveli nopeasti puistonpenkin ohi ja alkoi juosta. Bill… Bill… Bill… Ääni huusi hänen päässään. Sitten hän huomasi puistonpenkillä istuvan tumma-asuisen, pitkän ja hoikan miehen. "Bill…?" Michelle kysyi varovasti. Bill kääntyi katsomaan häntä. Samalla Billin mieleen piirtyi kuva Jennystä. Jenny! Jenny oli tullut takaisin! Jenny rakasti häntä, Jenny oli tullut hakemaan häntä! Bill nousi seisomaan ja lähestyi Michelle. "Bill…" Michelle kuiskasi hiljaa ja kiersi kätensä Billin kaulan ympärille. Bill katsoi Michelle hullunkiilto silmissään. Samassa hän kaatoi Michellen maahan ja Michelle tunsi kuinka Billin kädet työntyivät hänen farkkujensa sisälle. "Bill… Mä…" Michelle ei voinut sanoa mitään. Hän vain tunsi kuinka Bill kovakouraisesti käänsi hänet toisinpäin ja painautui häntä vasten. Samalla Michelle kuuli nopeita kuiskauksia Billin huulilta. "Minä en välitä, minä en välitä…" "Bill… Ei hätää… K-Kaikki hyvin…" Michelle yritti rauhoitella Billiä. "BILL!" kuului huuto kauempaa. Tom! Voi ei! Michelle ajatteli pelokkaasti. Tom ei saa nähdä heitä… Ei saa… Michelle toivoi tuskaisesti että voisi käännyttää Tomin ajatuksenvoimalla, vaikka tiesi että se oli turhaa. Hän painoi silmänsä kiinni ja toisti hiljaa mielessään; ’Älä tule tänne, älä tule tänne…’ "Michelle?! Bill?! Mitä sä oikein teet?! Bill! Lopeta!!!" Tom karjaisi hätääntyneenä ja kiskoi Billiä pois. "Michelle, onko kaikki okei?!" Joanna kyykistyi Michellen viereen. "Joo… Kaikki ihan hyvin…" Michelle sanoi ja katsoi, kun Tom riepotti Billiä mukanaan. "Bill! Sä et saa tehdä tollasta! Kuulitko?! Sä et saa!" Tom ravisteli Billiä ja työnsi tämän lopuksi maahan. "EI!!" Michelle kiljaisi, kun Billin pää osui puistonpenkkiin. Tom katsoi kysyvästi Joannaa, joka vuorostaan painoi katseensa hitaasti alas. Miten hän muka selittäisi Tomille kaiken tämän? Michelle auttoi Billin ylös. "Oletko sä kunnossa?" Michelle kysyi varovaisesti Billiltä. Bill ei vastannut. "Jenny…" sana tuli hiljaa, huomaamatta, varoittamatta Billin suusta. Tom siirsi katseensa hämmentyneestä Joannasta Billiin. Bill sanoi kerrankin jotain muuta, kuin sen mitä hän on hokenut aikaisemmin! Pieni kipinä Billin parantumisesta herätti Tomissa toivoa.

"RANSKAAN?! Ei… Ei Bill halua sinne! Uskokaa, kyllä hän pärjää! Tämä ei toistu!" "Valitan, herra Kaulitz mutta emme voi muuta.. Mielestämme Billin ei ole hyvä olla täällä, hän tarvitsee kunnollista hoitoa ja jatkuvaa valvontaa, vuorokauden jokaisena tuntina, jokaisena päivänä vuodessa. Ranskassa toimii DeCalvert -niminen mielisairaala, erittäin tasoikas ja hyvä. Eräs kollegani meni sinne töihin.. Olemme jo varmistaneet että Billille olisi paikka siellä.." Tohtori Schwartz sanoi. Tom huokaisi raskaasti. "Sittenhän me… Joudumme muuttamaan." "Valitettavasti… On toki muita sairaaloita, esimerkiksi Italiassa ja Tanskassa on…" "Ei… DeCalvertin sairaala… Käy hyvin…" Tom sanoi. "Aivan… Ilmoitanko, että Bill tulee sinne…?" tohtori Schwartz kysyi. Tom nyökkäsi. Sitten hän avasi huoneen oven ja poistui. Heidän oli pakko jättää Saksa… Billin takia. Tom ei olisi halunnut, eikä varmasti Billkään! Ja kaiken lisäksi Tom ei osannut sanaakaan Ranskaa! "Mitä tohtori Schwartz sanoi..?" Joanna kysyi, kun Tom oli päässyt käytävään. "Me lähdemme Ranskaan…" Tom sanoi hiljaa. "Ranskaan…? Ketkä me?" Michelle kysyi. "Mä ja Bill… Siellä on kuulemma hyvin tasoikas mielisairaala ja tohtori Schwartzin kollega on siellä töissä… Varasin jo Billille paikan sairaalasta… Ainut ongelma on se, että se on Ranskassa enkä osaa sanakaan ranskaa!" Tom huokaisi turhautuneena. "Niin… Joutusit jättämään Saksan…" Joanna sanoi. "Jep… Mutta… Billin takia mä teen mitä vaan.. Se on mun veli…" Tom sanoi, Joannan painautuessa suojelevasti Tomia vasten. "Mä tuun sun ja Billin mukaan Ranskaan…" Joanna sanoi. "Mitä?! Ethän sä voi! Sulla on koti ja sisko ja työ ja perhe…" "Ei mulla oo perhettä…" Joanna sanoi hiljaa. "Mutta… Onhan sulla… Michelle?" Tom sanoi. Siihen Joanna ei sanonut mitään. "Saanhan mä tulla mukaan?" Joanna kysyi ja katsoi Tomia silmiin. "No tota…" "Mä pyydän!" Joanna vaati. "Nooh… Kai sä voit tulla…" Tom myöntyi. "Mäkin sitten tuun!" Michelle ilmoitti. Siihen ei kai kellään ollut vastaväitteitä..

Viikon kuluttua nelikko suuntasi yksityislentokoneella kohti Ranskaa, muuttokuorma mukanaan.. Kaikki heistä jättivät raskain mielin Saksan… Vaikka Bill ei sitä ilmaissut, hän kaipasi jo nyt Saksaa…"Ollaanko kohta perillä..?" Michelle kysyi. "Joo… Ehkä vielä puolisen tuntia…" Joanna sanoi. Tom huokaisi raskaasti ja katsahti Billiin, joka vain tuijotti Michelleä. "Jenny… Jenny…" hän oli hokenut koko matkan. Kuka oli tuo Jenny? Mitä Jenny oli tehnyt Billille? Tomin oli saatava se selville, keinolla tai toisella…

~~~~~

Lukeekos kukaan..??? 8)))