Kuunnelkaapas kyytipojaksi Negativen Still Alive;

http://www.youtube.com/watch?v=Fb0XN9nPAcs

Kuuntelin tota samalla ku kirjotin.. :)) Aattelin, että pääsisitte mun fiilikseen mukaan.. ^______^

 

"Tom.. Tom... Tom..." Joanna heräsi taas omaan kuiskailuunsa. Taas hän oli nähnyt Tomista.. Miksei hän voinut unohtaa..? Joanna ei muistanut eilisestä oikeastaan mitään. Hän muisti jutelleensa Tomin kanssa ja lähteneen pois. "Ai... Helvetin helvetti.." Joanna murahti ja piteli päätään. Taas oli pitänyt juoda pää täyteen... Tomin takia. Jos hän ei olisi koskaan tutustunut Tomiin, hän ei olisi tässä nyt. Jos hän ei koskaan olisi lähtenyt minnekkään Ranskaan, vaan pysynyt jalat visusti turvallisella Saksan maalla! Joanna nousi ylös, mutta samassa jalat pettivät alta. Joanna voihkaisi huomatessaan että hän oli lyönyt päänsä yöpöytäänsä. "Helvetti!" Joanna kirosi ja riuhtaisi yöpöydän kumoon. Tästä ei tule mitään! Miksi kipu hänen sisällään ei voinut vain häipyä?! "Joanna, onko jokin hätän... Mitä on sattunut?" Michelle kyykistyi Joannan viereen lattialle, Lucas sylissään. Joanna antoi kaiken tulla. Kaiken hänestä, Tomista ja juomisestaan. Kaikki kipeimmät salaisuudet sisimmästään ja kaikki ajatukset kaikesta... Myös Jennyn kohtalon. Michelle antoi Joannan puhua ja kuunteli itse hiljaa, vaikka tieto siitä että Tom oli murhannut jonkun järkytti häntä syvästi. Lopuksi hän kuitenkin halasi lujasti isosiskoaan. "Mä... En... Kestä!" Joanna nyyhkäisi ja nojasi Michellen olkapäähän. "Älä nyt... Kaikki järjestyy..." Michelle irroitti otteensa Joannasta ja katsoi tätä silmiin. Lucas jokelsi ja äänteli. Huoneessa kaikui kaikki pienet kuiskauksetkin. Tai niin ainakin Joannasta tuntui. "Mullakin on joskus paha mieli.. Oikeastaan aina, kun mä ajattelen Billiä. Mä olen alkanut epäilemään, toipuuko se ollenkaan. Kaikki tuntuu vain niin... Mahdottomalta." Michelle huokaisi ja nosti Lucasin ylös katsoakseen tätä. "Olen yrittänyt olla ajattelematta Billiä, mutta mä en vain pysty siihen.. Mä rakastan sitä liikaa, enkä mä kohta enää kestä olla erossa siitä!"

"Yllätys!!!" tuttu ääni kuului oven takaa. "Gustav! Georg! Mitä te täällä teette?!" Tom hihkaisi ja halasi molempia. "Tultiin kattoo miten meidän sinkkumään pärjäilee!" Gustav hymyili ja vinkkasi silmää. Tom vakavoitui. "Et ois muistuttanu..." hän sanoi kuivasti ja kehotti heitä tulemaan sisään. "Te siis todellakin ootte eronnu..?" Georg kysyi. "Joo.. Itseasiassa mä näin Joannan eilen.. Mitä mä oon tehny sille.." Tom kuiskasi ja tunsi kyynelten pyrkivän silmiinsä. "Mutta ethän sä... Oo mitään tehny..?" Gustav katsoi Tomia kysyvästi. Tom istahti sohvalle ja viittoi Gustavia ja Georgia istumaan häntä vastapäätä oleviin nojatuoleihin. "Joanna on alkanut juomaan.. Ja kaikki on mun syytä... Se ei edes käy töissä ja koko sen talous on Michellen varassa... Eikä Michellekään miljoonia tienaa.." Tom sanoi. Gustav ja Georg vilkaisivat toisiaan. He kaikki olivat hiljaa ja kuuntelivat vain kellon raksutusta. Sitten Georg uskalsi avata suunsa. "Miten Bill voi..?" Tom ei nostanut päätään. "En mä teidä.. En mä ole käynyt siellä pitkiin aikoihin..." hän tunnusti ja vajosi syvemmälle sohvatyynyihin. "Et oo käyny..?" Gustav kysyi. "En mä halua masentaa itteeni enempää.." Tom sanoi. "Masentaa? Eikö veljen näkeminen ole mukavaa ja piristävää?" Georg kysyi kummastuneena. "Toisessa tilanteessa kyllä mutta.. Mä en halua nähdä Billiä, koska se ei edes tunnista mua eikä koskaan puhu mitään!" Tom puuskahti. "Niitä pornopinkin värisiä kapseleitako se vielä syö?! Eihän se muista kohta yhtään mitään!" Gustav huudahti. "Siinäpä se onkin, kun se ei muista enää yhtään mitään!" Tom sanoi ja katsoi ulos ikkunasta. "Mutta sittenhän..." "Hoitajat sanoivat, että vain harvoilla muisti palaa kokonaan, suurimmalla osalla lääkkeen käyttäjistä on täydellinen muistinmenetys!" Tom parkaisi lohduttomana. He olivat taas hiljaa ja Tom nousi levottomana ylös sohvalta. "Otatteko te kahvia..?" Tom kysyi hermostuneesti. "Joo..." Gustav puhui Georginkin puolesta. Tom laittoi tärisevin käsin vettä kahvinkeittimeen ja läikytti melkein puolet pöydälle. "Mä voin keittää sen.." Georg sanoi ja otti pannun Tomin kädestä. Tom jäi seisomaan toimeettomana keskelle keittiötä. "Tuu istumaan.." Gustav sanoi ja osoitti tuolia hänen vieressään. Tom istahti sanaakaan sanomatta tuoliin ja tuijotti jonnekkin kaukaisuuteen. "Mä ajattelin että me mentäs katsomaan Billiä.." Gustav sanoi Tomille. "Joo.." Tom sanoi. "Otatko säkin kahvia..?" Georg kysyi. "Joo.." Tom vastasi konemaisesti. "Ootko sä kunnossa..?" Gustav kysyi huolestuneena. "Joo..." Tom jatkoi konemaista vastailuaan. Kaikki kolme istuivat keittiön pöydän ääressä ja joivat kahvejaan. "Jokos me mentäis...?" Georg kysyi. "Joo, mennään.. " Tom sanoi ja nousi ensimmäisenä.

"Bill.." Tom huokaisi ja painoi kämmenensä lasia vasten. Miksi juuri Bill..? Miksi hänen pikkuveljensä..? Miksei joku muu..? Bill ei olisi ansainnut tätä! Tom oli ajatellut noin useammin kuin oli huomannutkaan. Oli väärin ajatella, että jonkun muun pitäisi olla Billin paikalla. Ei, kaikki olivat samanarvoisia, se Tomille oli opetettu jo pienestä pitäen... "Eikö Billin tila ole parantunut..?" Georg kysyi tohtorilta. "Valitettavasti ei.." tohtori totesi ja katsoi Tomia silmälasiensa takaa. "Bill..." Tom huokaisi ja tunsi kyynelten kirpoavan silmiinsä. Ei, ei tässä! Ei nyt! Tom taisteli kyyneleitä vastaan, muttei voinut niille mitään. Gustav laski kätensä suojelevasti Tomin ympärille. "Bill palaa kyllä ennalleen... Hän tarvitsee vain aikaa.." Gustav lohdutti. Niin, aikaa... Mutta riittääkö Tomin aika..? Jos tauti etenisi AIDSiin asti, Tomilla ei olisi enää kauaa elinaikaa.. Tom nielaisi syvään ja keräsi itsensä. Hän pyyhkäisi nopeasti kyyneleet pois ja kääntyi tohtorin puoleen. "Enkö mä voisi mennä katsomaan Billiä..? Mä pyydän..." Tom sanoi ja tohtori katsoi häntä hetkisen ajan ilmeellä, mistä ei voinut päätellä mitään. "Bill ei ehkä kommunikoi mitenkään, eikä hän tunnista teitä.." tohtori sanoi ja vilkaisi kansiotaan. "Mä pyydän.. Enkö mä voisi.. Voisi... Voisi edes koskettaa Billiä..?" Tom kysyi ja tunsi taas kuinka kyyneleet pyrkivät hänen silmiinsä, mutta hän pystyi hillitsemään ne. "Hyvä on.. Saatte mennä..." tohtori sanoi ja otti avainnipun taskustaan ja pujotti pienen avaimen oven reikään. "Kiitos, tohtori, kiitos!" Tom huokaisi ja meni huoneeseen, missä Bill istui keskellä lattiaa katsoen kattoa, jossa yksi lamppu osoitti häntä. Tohtori sulki oven Tomin takaa ja Tom astui askeleen eteenpäin. Bill keinui paikallaan ja katsoi lamppua, samalla hyräillen jotain. Sävel kuulosti tutulta. Tomilla kesti hetki muistaa laulu. Rette Mich... Se oli laulu, jota Bill hyräili aina ollessaan yksin. Miten Tom oli saattanut unohtaakaan yli puolet heidän lauluistaan..? Tom katsoi Billiä, joka ei näyttänyt huomaavan häntä ollenkaan. "B-Bill..." Tom aloitti epävarmasti. Bill ei kääntänyt katsettaan. "Bill." Tom sanoi rohkeammin ja heilautti kättä Billin edessä. "Bill!" Tom sanoi kovempaa. Bill vain hyräili heidän lauluaan ja ponnisti lattiasta hennosti vauhtia ja kiikkui taas. "Bill, se olen mä... Tom, sun veljesi." Tom sanoi, mutta turhaan. "Bill.. Kuuletko sä mua..?" Tom kysyi, ja hänestä tuntui kuin olisi puhunut tyhjille seinille. Sitten Bill alkoi laulaa. "Komm' und rette mich, ich verbrenne innerlich..." Tom tunsi jostain syystä rauhallisen virtauksen käyvän kehonsa läpi. Hän istahti Billin viereen lattialle eikä irrottanut katsettaan Billistä. Hän kuunteli Billin laulua, joka kuului vain kuiskauksena. Sitten hän otti Billiä kädestä. Bill lopetti keinumisen ja laulamisen. Hän käänsi päänsä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen Tomiin päin. Tom ei voinut muuta kuin hymyillä. "Hei, Bill.." Tom sanoi ja tunsi että vasta nyt oli saanut Tomiin kunnon yhteyden. Bill ei sanonut mitään, vain katsoi ruskeilla silmillään.

"Meen kauppaan, tuutko mukaan...?" Michelle kysyi ja puki Lucasia. "En... En mä taida jaksaa.. " Joanna sanoi ja keskitty lukemaan naistenlehteä. "Ootko varma...? Sä et oo käyny ulkona moneen päivään!" Michelle huomautti. Joanna mutisi jotain vastaukseksi. "Noh... Joskus sun täytyy kuitenkin tulla ulos täältä neljän seinän sisältä..." Michelle huokaisi ja nosti Lucasin syliinsä. "Jaah..." Joanna sanoi ja vajosi syvemmälle nojatuoliin. Hän selaili lehden sivuja. Jatkonovelli... Julkkishaastattelu... Keikkaraportti... Juorut... Sarjakuva... Ei koskaan mitään uutta! Hän tipautti lehden lattialle ja hieraisi silmiään. Puoli kahdeksan..? Miten kello oli jo noin paljon? Michellekin tuntui viipyvän kaupassa... Joanna katsahti lattialla olevaan lehteen. 'Testi: Ollakko vai eikö olla?' Joanna luki. Hän sieppasi lehden lattialta käteensä. "Testaa, roikutko vieläkin exässäsi vai oletko kääntänyt uuden sivun..." Joanna luki ääneen. Hän luki kysymykset ensin sivusilmällä ja sitten hän haki telkkaripöydältä kynän. Hän otti hyvän asennon ja aloitti ruksailemaan kysymyksiä.

Michelle nosti hyllystä vauvan vaippoja ja laittoi ne kärryihin. Lucas katseni ympärilleen hämmästyneenä. Michelle hymyili hiljaa ja sipaisi pienen poikansa poskea. Hän oli niin pieni... Mutta kohta hän jo kävelisi, aloittaisi koulun, menisi jalkapallo harkkoihin kolme kertaa viikossa, kiukuttelisi äidille kotona viikkorahoista, lähtisi iltaisin juhlimaan ja sammuisi portaikkoon... Lopulta hän löytäisi jonkun kivan tytön, he menisivät naimisiin ja saisivat lapsia... Ja niin Michellestä tulisi mummo... Aika kuluisi kuin siivillä... Siitä Michelle oli varma. "Michelle!" hän kuuli jonkun kutsuvan. "Gustav..? Mitä sä täällä teet?" Michelle kysyi hämmentyneenä. Gustav hölkkäsi hänen luokseen. "Moi! Mitä kuuluu? Mitäs pikkumies?" Gustav kysyi hymyillen ja nosti Lucasin syliinsä. "Ootko sä kiusannu äitiä..? Ootko..? Voi sua pikkuhöpöpöpölutupuputupuhanipöötä!" Gustav höpötti Lucasille. Lucas tarrasi Gustav nenään kiinni. Michelle ei voinut olla naurahtamatta. Sitten hän kääntyi Gustavin puoleen. "Mitä sä Pariisissa teet..? Tulitko sä yksin...?" Michelle kysyi. Gustav hymähti ja nosti Lucasia paremmin syliinsä. "Me tultiin Hagenin kanssa yllätysvierailulle.." Gustav paljasti. "Aijaa! Georgin on täällä! Missä se on nyt..?" Michelle kysyi leveästi hymyillen. "Ööh... Tomin ja Billin luona sairaalassa..." Gustav sanoi. "Billin... Mitä... Mitä Billille kuuluu..? Mä en ole käynyt sen luona aikoihin.." Michelle sanoi ja hänen äänessään paljastui häpeän vivahdus. Gustav päätteli, että hänen ei pitäisi kertoa tässä.. Ei nyt. "Noh.. Öh... Tota... Jos shoppaillaan eka, mä kerron sitte!" Gustav sanoi ja vaihtoi puheenaihetta nopeasti siihen, kuinka vauvanvaippojen hinta oli noussut roimasti kahden vuoden aikana.

"Eniten vastauksia d; totaalisesti rakastunut." Joanna luki lehdestä. 'Olet oikea takiainen! Etkö sinä tajua..? Hän on menneen talven lumia, ja Hän on jo luutavasti unohtanut sinut! Tai voi myös olla, että Hänkään ei ole päässyt sinusta yli. Ole nainen, mene ja kysy tai ota uusi askel, muuten tarraudut entisiin aikoihin!' Joanna puuskahti kyllästyneenä ja paiskasi lehden lattialle. "Vai takiainen! Paskaa koko lehti! Täyttä paskaa! Ei yksi testi voi selvittää mun tunteita!" Joanna murahti ja polkaisi vihaisesti lehden päälle. Hän oli hetkisen ajan ihan hiljaa.. Hän kuuli vain rannekellonsa tikityksen. Sitten hän löi itseään päähän. "Miksi sä muija valehtelet itelles?!" hän huusi seinille. "Hitto... Mä rakastan Tomia..." hän puhui itsekseen. Pitääkö se peittää joka kerta...? Miksi hän ei vain pystynyt katsomaan itseään silmiin ja sanomaan mitä oikeasti tuntee... ? "Ei... Tom petti mua... Se ei oikeasti rakastanut mua koskaan! Kaikki valhetta!" Joanna puri hammasta, että pystyi sanomaan sen. Mutta entä silloin, kun hän näki Tomin siellä kaupan edessä..? 'Ootko sä tosiaan vajonnu niin alas, ettet vastaa puhelimeen, juot ja elät pikkusiskos siivellä jolla on pieni vauva?! Susta ei oo kuulunut mitään moneen kuukauteen ja sä oot muuttunut! Mihin katos se lempeä ja iloinen nainen, johon mä rakastuin..? Mihin katos se Joanna, jonka mä tunsin ja jota mä rakastin? Ja missä sä oot ollu..?' "Ei ole mitään toista Joannaa!" Joanna murisi. Osa hänestä vihasi Tomia enemmän kuin ketään muuta, osa rakasti häntä kuin maailmassa ei olisikaan muita ihmisiä! "Miksi... Kaikki... Kaikki on niin helvetin vaikeeta..?" Joanna huokaisi ja huomasi katsovansa itseään ensikertaa silmiin. Hän tiesi mitä halusi...

"Hra. Kaulitz siirretään nyt vuodeosastolle tarkkailtavaksi. Hänen tilaansa täytyy tarkkailla kahden päivän ajan ja verikokeita otetaan 3 tunnin välein. Valitettavasti hän tarvitsee myös paljon lepoa, joten vierailuaikaa ei ole järjestettävissä paljoa..." tohtori sanoi ja kirjoitti jotain Billin kansioon. "Muuta kysyttävää..?" "Millon mä saan mennä katsomaan Billiä..?" Michelle kysyi innosta puhkuen. Tohtori piti Michelleä tahallaan jännityksessä jonkin aikaa. "Aamulle, heti kun Bill on saanut syötyä aamupalansa." tohtori virnisti. "Entä milloin Bill pääsee kotiin..?" Tom kysyi. "Hmm... Katsotaanpas... Täytynee katsoa, miten Bill toipuu... Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, hänet pääsee kotiin noin kolmen viikon kuluttua!" tohtori sanoi hyväntuulisena. Michelle halasi onnellisena Tomia. "Tää on niin ihanaa!" hän hihkui. Samassa hän huomasi Joannan, jonka kasvoille oli piirtynyt pieni hymy. "Joanna! Kuulitko sä.." "Joo, kuulin! Mahtavaa!" Joanna hymyili ja halasi Michelleä. Tom ei saanut katsettaan irti Joannasta. Olikohan Joanna edelleen vihainen hänelle..? Tom ei osannut päätellä hänen ilmeestään mitään. "Onko se ihan normia, että ne lääkkeet vaikuttaa noin... Noin... Noin yhtäkkiä..?" Georg kysyi, ja tuuditteli samalla Lucasia rattaissa. "Lääke vaikuttaa eritäin hitaasti ja sitten hän parantuu äkisti. Sen vuoksi Billin käyttämä lääke eroaa muista lääkkeistä.." tohtori hymyili, ihan kuin lääke olisi ollut hänen oma keksintönsä. Gustav ja Georg nyökkäilivät hiljaa ja yhtyivät muiden ilonosoitusiin. "Tää on ihan mahtavaa! Vai mitä, Tom...? Tom..? Hei, missä... Herran jestas!" Gustav huudahti, kun näki pökertyneen Tomin lattialla. "APUA! Tom on pyörtynyt!!!" Georg kiljaisi ja säntäsi Tomin luo. "Tom! Hei, kamu! Herätys! Tom! Kukkuu..? Huhuu? Tomppa, hei! Herää! Mikä sulle tuli?! Tom, vanha kaveri, herää! TOM, PERKELE!" Georg rääkäisi. "Mi... Mikä Tomilla o-o-on?" Joanna kysyi änkyttäen. "Hän pyörtyi! Ilmeisesti alhainen verensokeri.." tohtori sanoi ja kyykistyi Tomin viereen. "Mä hälytän apua!!" Michelle ilmoitti oitis. Joanna katsoi halvaantuneena Tomia. Miksi häntä pelotti niin, vaikka Tom oli pyörtynyt alhaisten verensokerien takia..? Miksi hän aavisti jotain kamalaa? Oliko Tom salannut häneltä muutakin..? "Tom viedään tuossa viereisessä rakennuksessa sijaitsevaan terveyskeskukseen. Siellä häntä osataan hoitaa paremmin." tohtori ilmoitti.

 

--------

 

Lukeeks tätä kukaan..? :]