Wou.. Tuli niin hyvä fiilis, ku luki noita kommentteja.. :> Voi että.. :")
------------
Paramore - Decode
http://www.youtube.com/watch?v=jgfVeFRCYPA
-----------
12.
"Mmh... Mm... Aih..." Tom mumisi ja raotti silmiään. Tumman pimeyden sijasta hän näki kirkkaan valon. Kaikki näkyi kahtena. Mitä helvettiä..? Missä ihmeessä hän oli..? Sitten hän näki kaiken selvästi. Totta tosiaan... Hän oli sairaalassa... Hän muisteli miten oli päätynyt tänne. Yhtäkkiä oli vain pimeää, kuului vaimeita ääni ja sitten kaikki hiljeni. Oli pimeää ja niin hiljaista... Pian hän tajusi olevansa sairaalassa. Ei Billin sairaalassa vaan terveyskeskuksessa.. Jokin liikahti huoneessa. Tom kääntyi katsomaan, mikä liikkeen aiheutti. "Joanna...?" Tom kysyi varovasti. Joanna nyyhkäisi kerran ja kääntyi sitten katsomaan Tomia. "Hei..." hän sanoi vaisusti. Tom ei ymmärtänyt, miksi Joanna oli niin hiljainen. "Mikä on..? Ei kai Billille oo sattunut mitään, eihän?" Tom kysyi ja tunsi heti huolen painavan rinnassaan. "Mä oon kunnossa.. Sä ootki nukkunu kaks päivää putkeen.." Billin ääni kuului Tomin vasemmalta puolelta. "Bill? Voi! Mahtavaa nähdä sua! Woh! Kaks päivää! Tais tulla uus ennätys, mä rökitin sut kaks..." "Mikset sä heti kertonu, että sulla on HIV..?" Joanna kysyi katkerasti nyyhkyttäen. Tom ei osannut sanoa mitään. Mistä Joanna ja Bill olivat saaneet tietää..? Tom oli hiljaa, eikä voinut katsoa kumpaakaan silmiin. "Bill, ootko sä tutustunu jo Michelleen..?" Tom kysyi yrittäen vaihtaa puheenaihetta. "Me jutellaan siitä myöhemmin..." Bill sanoi tylysti. "Miksi sä et kertonut mulle, että sulla on HIV?!" Joanna parkaisi. "Mähän yritin kertoa sulle silloin kaupan edessä, mutta sä lähdit pois ja sanoit ettet halua kuulla enää mun valheita..." Tom sanoi ja madalsi ääntään. "Mikset sä vaan kertonut?! Miksi sä et kertonu heti? Sulla oli tilaisuus!" Joanna huomautti ja katsoi Tomia kyyneleisin silmin. "Joanna, mä en... En halunnut satuttaa sua enää.." Tom kuiskasi, hän tuijotti ulos lasista. "Tom, etkö sä tajua että se sattuu enemmän, kun sä et kerro mulle mitään! Eikö se oo jo kerran nähty? Miten kävi ku sä et kertonut että sä olit pettänyt mua? Jos sä olisit kertonut sen silloin, me ei ehkä oltas tässä riitelemässä!" Joanna puuskahti ja katsoi lohduttomana Tomiin. "Mä.. Mä vaan rakastin sua niin paljon ja ajattelin että olis parempi jos sä et tietäis... Mä halusin kertoa vasta lopussa.." "Tom! Ei oo mitään loppua! Älä puhu tollasia!" Bill kimisi. "Ihan sama... En mä halua elätä peläten huomista päivää... Missä mä silloin oon ja mitä mulle tapahtuu..." Tom huokaisi raskaasti. "Tom , etsä saa luovuttaa...! Sun täytyy jatkaa!" Joanna parahti. "Jatkaa..? Miks..? Tokio Hotelia ei enää oo, ja veli.. Noh, veli nyt on..." Tom sanoi ja naurahti. "... Mutta ei lapsia, eikä elämän rakkautta.. Mun oma vikani sekin, itsehän mä koko tän sotkun järjestin... Pitäisihän aikuisen miehen tietää..." Tom sanoi toruvasti itselleen. Bill ja Joanna katsahtivat toisiinsa huolestuneina. "Tom.. Sulla on niin paljon, minkä vuoksi elää... Et sä saa luovuttaa! Sitä paitsi, yli puolet HIV-potilaista elää vielä monta onnellista vuotta...!" Bill yritti lohduttaa, Tom nyökkäsi hiljaa. "Tom.." Joanna aloitti. Tom nosti katseensa. "Mitä..?" hänen kasvoilleen piirtyi pieni hymy. Joanna sentään puhui hänelle kaiken sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt.. "Voitasko me palata yhteen..? Mä... Mä.. Mä rakastan sua vieläkin... Ihan helvetisti.." Joanna sanoi ja otti Tomia kädestä.
[[näkisette mun ilmeen! mulla on hirvee virne koko ajan, kun mä kirjotan... 8"DDD]]
Niimpä Tom, Joanna, Michelle, Bill ja Lucas muuttivat takaisin Saksaan. Joanna ja Tom muuttivat omaan asuntoon Berliiniin, ja he ostivat myös kaksi kania; Rozette ja Benny. Bill oli aluksi hyvin hämillään saadessaan tietää että hänellä on poika. Aluksi hän oli hyvin pahoillaan Michellelle, ja lupasi hoitaa Lucasia aina silloin kuin Michelle tarvitsi apua. Kummallekkaan ei tullut mieleenkään muuttaa yhteen ja aloittaa pikkuperheen elämä. Ei, eiväthän he oikeastaan edes tunteneet toisiaan, heillä vain sattui olemaan lapsi. He kävivät yhdessä puistossa leikkimässä Lucasin kanssa ja kahvilassa syömässä suuria jäätelöannoksia. Heistä tuli hyvät ystävät, eikä heistä kumpikaan halunnut sen enempää vielä. Georg ja Gustav olivat elelivät edelleen yhteisessä poikamiesboksissaan Hampurissa. He vierailivat usein Berliinissä, syynä kuulemma se että pääkaupunkiseudulla oli parempia baareja...
Kuukausi myöhemmin
Tom ja Bill olivat lähteneet kahdestaan käymään Hampurissa, Gustavin ja Georgin luona. He olivat jutelleet paljon puhelimessa ja messengerissä yhdestä asiasta, joka tuntui oikealta juuri nyt. Alunperin se olikin ollut Tomin idea. Heistä kaikista se oli ollut mainio ajatus. Kerrankin he olivat lähteneet Billin autolla liikenteeseen. Tom oli antanut koko ajan Billille ohjeita ja valittanut hänelle, että hän ajaa kuin nainen. Bill oli hermostunut ja mainannut ajaa päin punaisia. Vihdoin he pääsivät suuren kerrostalon eteen. Bill parkkeerasi autonsa ja he kummatkin nousivat ylös autosta. "Kato nyt, miten sä parkkeerasit!" Tom murahti. "Äh, anna jo olla! Saat kävellä seuraavan kerran!" Bill oli mulkaissut Tomia murhaavasti. He menivät sisälle kerrostaloon. Se oli aika uusi, ja sisältä päin harmaanvihreä. Bill inhosi seinien värejä. Hän ei vaivautunut käyttämään hissin sijasta portaita, vaan painoi hissinnappulaa kuudenteen kerrokseen. Kun he astuivat ulos hissistä, heti heidän silmiinsä tarttui sukunimet Schäfer ja Listing. Bill painoi ovikelloa parikertaa. "Siellä on Bill ja Tom! Gustav, mee avaamaan!" kuului Georgin ääni. "No mee ite! Mä oon suihkussa!" Gustav huusi. "Mä oonki vessassa!" Georg kivahti vastaukseksi. "Ihan sama, sulla on helpommat lähtökohdat! Pyyhkäse ja mene!" kuului Gustav huudahdus. Tom ja Bill nauroivat Pian Georg tuli avaamaan. "Tulkaa sisään! Menkää keittiöön, siellä on pizzaa... Billille salamia, Tomille katkarapu..." Georg neuvoi ja juoksi nopeasti takaisin vessaan. "Kiitti, kaverit! Mä jouduinkin autonkyytillä pelätä niin paljon, että ehti tulla nälkä." Tom virnisti Billille. "No niin varmaan! Ei ollu mun vika, ite sä koko ajan häsläsit siinä vieressä!" Bill kivahti ja aukaisi pizzapaketin. "Jääkaapissa on limsaa tai maitoa..." Gustav sanoi ja pyyhe vyötäröllään kiiruhti keittiön ohi omaan huoneeseensa. "Okei, kiitti.." Bill sanoi ja ryhtyi kaivamaan jääkaappia. Hän otti sieltä puolen litran Jaffa-pullon. Tom valtasi ensitöikseen olohuoneen nojatuolin, pizzan ja kokispullon kera.
Tunnin kuluttua
"Ollaanko me yhtä mieltä tästä..?" Gustav kysyi. "Joo, ollaan.." Tom ja Bill vastasivat kuorona. "Okei... Jos sä Bill soitat Davidille..?" Gustav katsahti Billiin. "Ai nyt hetikö..?" Tom kysäisi. "Joo.. Nyt heti, niin saadaan se pois alta.." Gustav sanoi. Georg huokaisi raskaasti. "Älä välitä, tää on meille kaikille rankkaa.." Tom taputti kädellään Georgin selkää. "Joo..." Georg sanoi haikeasti. "Haloo, onko David..? Joo, täällä Bill... Joo, hyvää kuuluu! Meillä menee hyvin, kaikilla! Okei, joo... Niin tota... Oisko mahdollista että me tultas studioon vaikka.. Ens viikolla...?" Bill puheli. Pojat kuuntelivat vaitonaisina. "Ei... Ei, ei me mitään sellasta ajateltu.. Me ajateltiin että me tehtäs single ja sitten... Joo, aivan.. Sopimuksen saa purkaa ja sitten... Sovittasko päivämäärä jäähyväiskonsertille..?"
13. [[END]]
-------
Apocalyptica - I Don't Care
http://www.youtube.com/watch?v=BNS5hVYskYE
---------
Single oli valmis. Uskomatonta, kuinka nopeasti se oli valmistunut. Bändiläiset olivat tehneet sen kokonaan itse, vaikka David oli ehdottanut toista laulua, mutta oli lopulta tullut siihen tulokseen että poikien itse tekemä kappale oli täydellinen viimeiseksi singleksi. Bill oli kirjoittanut sanat yhdessä Tomin kanssa, kun taas he kaikki hoitivat sävellyspuolen ja pian oli biisi valmis. He menivät studioon, Tomin oli vaikeas uskoa että hän istui viimeistä kertaa siinä soittamassa kitaraansa, korvalaput päässä ja mikki kitaran edessä.
"Soudcheck... Ich bin da... Sen jälkeen Rette Mich ja In die nacht.." Bill sanoi, kun tutki lappua jossa oli kaikki kappaleet. Tulossa oli yli neljän tunnin spektaakeli, jossa oli mukana televisio ja radio. Koko homma järjestettiin Oberhausenissa. Pojat soittivat kappaleita, etenkin singlejä ja kaikkein vanhimpia lauluja, jopa Devilishin aikaisia. Suurelta screeniltä näytettiin heidän uransa tähtihetkiä, koko heidän uransa suurin keikka oli tulossa.. Ja siinä olisi mukana koko maailma. Lehdet toitottivat huikeaa päätöskeikkaa ja liput menivät alle viidessätoista minuutissa. Paikalle huhuttii saapuvan myös suuria tähtiä Amerikasta asti. Sitä mukaan kun suuri keikapäivä läheni, Tomin tila alkoi mennä yhä heikompaan; hän oli pyörtyillyt, oksennellut ja nukkunut tavallista enemmän.. Bill oli ehdottanut jo keikan peruuttamista Tomille. "Sitä saatanan keikkaa ei peruta! Mä soitan siellä vaikka hauta-arkussa, jos on pakko!" Tom oli uhannut ja Bill oli antanut periksi. Kyllä Tom itse tiesi minkälaisessa tilanteessa hän oli. Bill, Georg, Gustav tai kukaan muukaan ei osannut aavistaa mitä Tom ajatteli suuren konserttipäivän aamuna...
"Miksi lopettatte mahtavan uranne..? Teillähän olisi vielä paljon mahdollisuuksia päästä yhdeksi maailman arvostetuimmista bändeistä..?" haastattelija kysyi. Bill katsahto varovaisesti Tomiin. "Takaamme, että kaikki selviää illalla... Myös syy lopettamiseemme.." Bill sanoi. Tom oli ollut jotenkin koko päivän alamaissa, eikä osannut oikeastaan sanoa juuta eikä jaata mihinkään... "Bill, miten olet toipunut sairaudestasi..?" haastatteli käänsi katseensa Billiin. "Oikein hyvin, kiitos... Olin siellä kauan.. En olisi selvinnyt hoito operaatioista ilman Tomia." Bill sanoi ja hymyili kameralle. "Aivan... Mitenkäs te, Gustav ja Georg..? Miten olette viettäneet aikaanne..? Jäitte kuulemma tänne kotimaahan, kun Bill ja Tom olivat Ranskassa?" Gustav nosti hymyn huulilleen. "Joo... Minä ja Georg tosiaan jäimme Saksaan, mutta kävimme Ranskassa hyvin usein Billin ja Tomin äidin kanssa.." hän selosti. Haastattelija nyökkäsi ja siirsi katseensa Tomiin. "Tom, entä sinä..? Kuulin, ettet asunut Ranskassa yksin.. Pikkulinnut visersivät kahdesta saksalaisnaisesta." haastatteli näytti kuin hän olisi yrittänyt porautua Tomin mieleen. Tom ei reagoinut mitenkään kysymykseen. "Too-oom..? Kuulitko sinä, mitä kysyin?" haastattelija kysyi. Bill tökkäsi Tomia kylkeen, mutta Tom vain istui paikallaan ja katsoi käsiään. "Tom!" Gustav suhahti Tomille. Bill katsoi toivottamana Tomia. "Tom! Kuulitko sä..?" hän kysyi varovaisesti. Tom puisti päätään. "Ööhm... Ki-kiitos seurastanne! Näemme jälleen ensi viikolla samaan aikaan VIVA'lla! Nyt... Hyvää päivänjatkoa ja muistakaa katsoa illalla huikea Tokio Hotel -show tällä samalla kanavalla!" haastattelija hymyili leveästi kameralle ja näytti 'poikki' -merkkiä. "Se on purkissa!" kuului huudahdus lavasteiden takaa. "Tom..? Mikä sulla on?" Georg kysyi ja yritti saada Tomiin katsekontaktia. "E-ei mikään..." Tom sanoi yhtäkkiä ja nousi levottomana ylös. "Eikös meillä ollut vielä pari kuvausta..?" Tom kysyi ja kiiruhti takahuoneeseen. Bill katsahti Gustaviin surullisena. Tom oli totaalisesti poissa tolaltaan.. "Odota, Tom!" Georg huusi Tomin perään. "No..? Hei, Gustav ja Bill! Pistäkää vauhtia! Me myöhästytään kohta!" Tom huikkasi ja lampsi nopeasti huoneeseen. "Tom! Ootko sä ihan varma, että sä jaksat..?" Gustav kysyi Tomilta. Tom katsoi Gustavia kuin jotain hullua. "No totta kai mä jaksan! Mä oon elämäni kunnossa! Mennään jo, vauhtia jätkät!"
Tom istui rauhallisesti sohvalla. Oli tainut vierähtää jo vuosi tai pari, kun hän oli viimeksi istunut Oberhausenin takahuoneen mustalla nahkasohvalla. Hän näppäili kitarastaan heidän uuden singlensä säveliä. Tosiaan.. Se oli viimeinen single... Tuntui niin uskomattomalta ajatella niin. Kaiken tämän upean jälkeen... Se oli heidän viimeinen singlensä, johon tiivistyi koko heidän loistokas ura. "Vielä puolituntia..." Bill sanoi ja sytytti tupakkansa. Hän poltti aina ennen keikkaa ja keikan jälkeen... Siitä oli tullut tapa sen jälkeen kun he olivat keikkailleet ensimmäisen kerran Amerikassa. Bill katsoi hermostuneena kelloa ja käveli ympäri huonetta. "Rauhotu nyt vähän!" Georg naurahti. Gustavin suu piirtyi leveään hymyyn. "Ota vaikka mallia Tomista, se istuu tyynesti näpytellen kitaraa, kun sä taas oot puoliks hermoraunio!" hän hihitti. "No en mä voikkaan olla samanlainen kuin Tom!" Bill murahti ja imaisi vielä parit savut tupakastaan, ennen kuin lyttäsi sen tuhkakuppiin.
"Neljä... Kolme.. Kaksi... Yksi.. Ja menoksi!" keikkaohjaaja sanoi ja Bill ryntäsi lavalla, jossa muut olivat ja soittivat Übers ende der weltin alkusäveliä. Hän tunsi jännittävän, sähköisen virran menevän aina varpaista pääkoppaan asti. Hän kuuli kovimmat kiljaisut ja huudot, hän tunsi laulavansa paremmin kuin koskaan, Tom, Georg ja Gustav soittivat vahvimmin ja kovemmin kuin koskaan ennen. Fiilis oli mahtavempi kuin koskaan ennen! Bill huudatti faneja heittämällä sadan euron nahkatakkinsa yleisön sekaan ja vilauttamalla tatuointiaan. Hän hyppi ja riehui lavalla rajummin kuin koskaan. Hän tunsi olevansa tulessa! Sitä he olivat kaikki. Tom, Georg, Gustav, hän, fanit, halli... Koko maailma oli tulessa! Kappaleet vaihtuivat tiuhaan tahtiin, viimeiseksi he soittivat uutta singleään. Bill lauloi. Hän katsoi Tomia. Tomin silmät olivat kiinni. Ensimmäistä kertaa Bill ei osannut arvata, mitä Tom ajatteli. Tom soitti edelleen, kun Bill keskeytti laulunsa. Nyt... Tai ei koskaan. "Tom..." Bill sanoi mikkiin ja meni Tomin viereen. Tom hiljensi soittoaan ja lopulta lopetti. Koko halli oli hiljaa ja kuunteli. "Tom... Meidän pitää kertoa.." Bill sanoi ja katsoi Tomia rohkaisevasti. "Nytkö..?" Tom kysyi epävarmasti. Georg tuli heidän luokseen ja viittoi Gustavia rumpujen takaa. "Sä pystyt siihen... Tom , me ollaan niille velkaa totuus!" Georg sanoi. Tom naurahti ja taputti Georgia selkään. "Hagen.. Kerrankin sun puheissa on ideaa..." hän sanoi. Bill ojensi Tomille mikin ja hän nosti sen huulilleen. "Hei..." Tom aloitti ja sai kiljuvan vastauksen. "Mun täytyy kertoa teille kaikille jotain..." Tom sanoi ja vakavoitui. Halli hiljeni hullunmyräkästä ja kaikki tuntuivat katsovan odottavasti Tomia. "Syy meidän lopetukseen... Se ei ole se, että me haluttais lopettaa... Minä, me kaikki bändiläiset.. Me oltais haluttu tehdä musiikkia koko loppu elämä.. Ja ehkä noi tekeekin.." Tom sanoi ja kiersi silmillään vuorollaan kaikissa bändiläisissä. "No.. Anyway... Mun... Mun pitää kertoa teille... Miks mä en tule enää jatkamaan musiikkialalla ja tuskin missään muuallakaan." Tom sanoi ja katsoi yleisöön, nostattaen pienen hymyn huulilleen. "Mulla... Äh, tää on niin vaikeeta..." Tom sanoi ja huokaisi syvään. "Mulla on.. Vakava sairaus..." Tom sanoi ja hallissa kuului kohahdus. Tom katsoi fanien itkeviä, surullisia silmiä. Kukaan ei hymyillyt, ei kiljunut... Kaikki olivat hiljaa. Ensimmäistä kertaa.. "Mä.. Mä olen pahoillani..." Tom sanoi, laittoi mikin maahan ja lähti nopein askelein pois. Hän vilkaisi samalla itkevää Billiä, joka ei osannut muuta kuin itkeä. Hoitakaa tää homma kotiin, pojat.. Tom ajatteli purren huultaan ja heitti korvanapin pois. Se oli ohi nyt! Tom näki Joannan ja Michellen takahuoneessa. Joanna nousi heti seisomaan. "Tom, mikä sulla on..?" hän kysyi ja säntäsi Tomin perään. Tom sieppasi pöydältä autonsa avaimet ja avasi takaoven. "Tom! Mitä tapahtui? Minne sä menet?" Joannan huudot hukkuivat auton käynnistykseen. "Tom! Odota! Mä tulen mukaan!" Joanna huusi ja juoksi kylmän asfaltin läpi auton luokse. Tom ei kuitenkaan jäänyt odottamaan, vaan painoi kaasua. "Tom!! Mun pitää kertoa sulle jotain! TOM!" Joanna huudahti epätoivoisesti ja jäi katsomaan toivottomana auton perään.
Se oli ohi... Kaikki oli ohi... Tom huokaisi ja ajoi kaupungin läpi, ja oli juuri saapunut sillalle. Samassa siniset valot välähtivät peileissä. "Täällä on poliisi! Pysähtykää välittömästi! Pidätämme teidät murhasta! Olkaa hyvä ja ajakaa auto tiensivuun!" Tom kuuli. Tätä Tom oli pelännyt.. Oli pelännyt koko ajan, valvonut unettomia öitä... Tom oli aikeissa pysäyttää, mutta samassa hänen päähänsä iski hirvittävä kipu. Se sokaisi hänet ja Tom menetti auton hallinnan. Hän kuuli sireenin äänen, jarrujen kirskahduksia, kovan rysähdyksen ja hetken ajan hänestä tuntui, kuin hän olisi ollut vuoristoradassa. Tom ei kuullut, ei nähnyt - ei edes hengittänyt.
_____EPILOGI_____
Niin se oli... Mä kuolin. Enkai mä sitä itse edes ollut odottanut - vielä. Se vain meni niin... Mulla jäi niin paljon kokematta.. Se mua harmittaa kaikista eniten. Ja multa jäi kaikki rakkaat ihmiset kaipaamaan. Bill, Gerkko, Gusti, Michelle, äiti, fanit, tuottajat... Joanna. Oonkin aatellu monesti että samperi, piti sitte mennä kuolemaan! Sitä kun näki kaikkien itkevän. Se teki kipeää..
..:: Bill & Michelle::..
Niin se aika rientää! Lucasin täyttäessä 7-vuotta, formulakuskin uraa aloitteleva Bill uskalsi tunnustaa olevansa totaalisen rakastunut poikansa äitikultaan. Kauan siinä menikin! Noh, sitä vois varmaan kutsua edistykseksi.. Pian ne meni kihloihin, sitten naimisiin... Samalla ne hommas pari penskaa lisää. Oikeastaan se viimesin oli niin sanotusti 'toivottu vahinkolaukaus'. Lucas sai pikkuveljet. Vanhemman nimi oli Pierre 'Pietu' Hagen Kaulitz, Georgin mukaan. Gerkotus oli kännispäissään alkanut hokemaan jostain Pierrestä, ja niinpä mun älyrikas velipoikani otti neuvosta vaarin ja nimesi poikansa Georgin mukaan (Georg oli siitä hyvin otettu). Iltatähdelle taas tuli nimeksi Tom Lewis 'Leevi' Kaulitz. Se oli mun mielestä ihan hyvin oivallettu! Pitihän suurin ja mahtavin mies saada muutenkin kunniaan kuin setävainaana! Myös äiti tykkäs nimestä ja sano että se on sulosinta mitä Bill on koskaan tehnyt. No jaa, olihan se ihan kivasti aateltu...
..:: Gerkotus & Gusti ::..
Ystävämme Georg siirtyi lavalta lavan taakse. Hän huolehti artistien ja bändien viihtyvyydestä backstagella. Se sopikin Georgille hyvin! Georg tunsi kiertue-elämää sen verran että osasi käsitellä kärttyisiä, väsyneitä esiintyjiä. Kun taas Gustav... Gustavista tuli huipputuottaja. Hän pääsi perustamaan oman levy-yhtien. Doz's nimeltään. Lupaavia bändejä asteli ovesta sisään. Mutta ei Gustav siitä paikasta yksin olisi selvinnyt, ei millään. Juuri sitä varten oli Juli, Gustavin tyttöystävä. He olivat tavanneet - ah, niin romanttisesti - kauppajonossa. Lutusta!
..:: Joanna ::..
Mun rakkaani... Mun koko elämäni.. Mun henkireikäni. Niin... Mä ja Joanna.. Kumpainenkin rakasti toista niin paljon, että olisi voinut kuolla. Mä ja Joanna ehdittiin tehdä vaikka mitä, ennen kuin mä kuolin.. Pian Joanna olikin raskaana. Eniten mua kadutti se etten mä ollut jäänyt kuuntelemaan silloin.. "Tom!! Mun pitää kertoa sulle jotain! TOM!" Joanna oli huutanut, ja mä olin vain mennyt kohti omaa tuhoani. Ei me oltu ees tajuttu mitään, silloin kun me rakasteltiin.. Ajateltiin vain, että pitihän tääkin tehdä. Kuitenkin... Joanna sai mun taudin ja saikin pian myös keskenmenon...
Kuitenkin.. Nyt Joanna on täällä mun kanssa... Me ollaan onnellisia ja nyt me ollaan yhdessä - ennen, nyt, aina ja ikuisesti, eikä kuolemakaan voi meitä enää erottaa.
----
Lopusta oli tarkoituskin tulla sekava.. Noh, kuitenkin.. Tässä se nyt oli.. :) Toivon, että tykkäsitte edes vähän.. :> Tätä oli mukava kirjoittaa, kun mulla on noin ihania lukijoita.. ^___^
Kiitos.
Kommentit