Eksyneenä pimeään, toivoen merkkiä
Sen sijaan täällä on vain hiljaisuus
Etkö kuule huutojani?

Bill nojasi sairaalan kovaa tuolia vasten. Cathy oli viety kiireesti valkoisia käytäviä pitkin leikkaussaliin. Hoitajat olivat kiinnittäneet häneen letkuja ja lääkärit höpisivät diagnooseja. Sama sairaala... Sama autio käytävä... Sama hiljainen odotustila... Täällä Cathy oli tunnustanut hänelle rakkautensa juuri ennen silmäleikkaukseen menoa. Bill ei unohda sitä koskaan.. Niin Cathy oli sanonut. Bill kuuli mielessään vieläkin nuo sanat ja koki saman tilanteen yhä uudestaan. Bill oli soittanut Tomille, Georgille ja Gustaville, sekä ilmoittanut Cathyn vanhemmille. Tom oli sanonut tulevansa mahdollisimman pian Leipzigiin. Poliisit olivat kuulustelleet häntä ja myyjää tilanteesta. Bill oli sanonut, ettei ollut nähnyt kunnolla eikä edes ollut tajunnut katsoa rekisterikilpeä, hän tiesi vain sen että auto oli ollut musta ja luultavasti Volvo. Poliisi oli vakuutellut, että Rosa löytyy kyllä ja että kaikki poliisiyksiköt etsivät häntä. Bill halusi uskoa samoin, mutta jostain syystä hänestä tuntui että poliisi sanoi noin vain siksi, että saisi Billin rauhalliseksi. Miksi mä ikinä lähdin ostamaan mitään karkkia..? Miksi mä en voinut vain jäädä Cathyn luo..? Nyt Cathy makaa tuolla leikkaussalissa ja Rosa oli siepattu. Kaikki on mun syytä! Bill tunsi hengityksensä kiihtyvän. Miksi hän oli jättänyt heidät yksin?! Miksi, miksi ja miksi?! Bill puristi kätensä nyrkkiin. Hänen teki mieli repiä itsensä moneen osaan, viiltää vatsa auki puukolla ja hakata itsensä henkihieveriin. Ovi aukeni. Bill keräsi itsensä ja pyyhkäisi epätoivon kyyneleet poskeltaan. Lääkäri ja hoitaja kävelivät Billiä kohti. Bill katsoi kumpaistakin pitkään. Heidän ilmeensä olivat mitäänsanomattomat ja kalpeat.

- "Bill… Bill, mä.. Rakastan sua.."

- "Hyvää päivää, hra. Kaulitz.." lääkäri sanoi ja ojensi kätensä. Bill otti siitä varovaisesti kiinni ja ravisti hiukan. - "Valitettavasti meillä on ikäviä uutisia.." lääkäri sanoi ilmeettömästi. Billin vatsassa muljahti.

- "Cathyn aivotärähdys on erittäin vakava ja se vaurioitti keskushermostoa... Valitettavasti meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin vaivuttaa hänet koomaan, jotta saisimme hänet normaaliksi.." lääkäri sanoi ja katsoi Billiä vakavana. Bill ei osannut sanoa mitään. Koomaan..? Cathy...? Hän ei osannut yhdistää sanoja toisiinsa.

- "Ku-kuinka kauan..?" Bill osasi kysyä edes sen.

- "Cathy herätetään noin kuuden kuukauden päästä, jos kaikki menee hyvin, mutta vasta viikkoja myöhemmin selviää, onko Cathyn tila normalisoitunut.." lääkäri selitti. Bill nyökkäsi ja painoi katseensa kenkiinsä. Cathy... Rosa... Kuka seuraavaksi..? Tom ja muut olivat Hampurissa... Äidillä oli niin paljon töitä, ettei hän varmasti ehtisi tulla... Samoin Gordonilla... Isästä ei ollut kuulunut mitään moneen vuoteen, ei sen jälkeen kun heistä tuli kuuluisia. Isällä oli varmaan sellainen käsitys, että hän ja Tom olivat tätänykyä täysiä kusipäitä.. "K-kiitos tiedosta.." Bill sanoi alakuloisesti.

-

- "Olen hyvin pahoillani.. Teimme kaiken mitä pystyimme... Voimme sopia vierailuista." lääkäri sanoi.

- "Okei... Kiitos teille.." Bill sanoi ja lähti kävelemään hiljaa, pää alhaalla, kohti uloskäyntiä.

- "Pärjääthän sä varmasti...?"

Georg kysyi äidillisesti.

- "Joo, joo... Poliisit etsii Rosaa ja ne tuo mun tyttäreni pian kotiin.." Bill huokaisi raskaasti.

- "Okei... Soita milloin vain, mä oon aina tavoiteltavissa!" Georg sanoi. "Joo, mä pärjään.." Bill sanoi tylsistyneenä. Georg lopetti puhelun ja Bill laittoi kännykkänsä televisiopöydälle. Sitten hän käpertyi muhkeaan nojatuoliin ja laittoi villahuovan päälleen. Kellertävä valo tuli rätisevästä takasta, jota Bill tuijotti miettien, ja samalla peläten, huomista päivää. Kuka kumma halusi siepata viattoman lapsen..? Miksi..? Billin takiako...? Vihasiko joku Billiä niin paljon, että halusi kostaa hänelle rakkaittensa kautta...? Talo oli hiljainen. Billistä tuntui, että seinät kaatuivat päälle. Ihan kuin hänet olisi haudattu elävältä. Bill tunsi päänsä sekoittuvan päivän tapahtumista. Kello on vaikka mitä.. Bill huokaisi ja nousi lämpimästä tuolista. Mun täytyy nukkua, huomenna on pitkä päivä.. Bill lähti kävelemään rappuja yläkertaan. Väsynyt, pelokas ja heikko... Ne kolme adjektiivia pystyivät kuvaamaan hänen mieltään. Bill aukaisi makuuhuoneen oven ja sytytti valot. Nurkassa köhjötti Rosan häkkisänky. Voi, Rosa... Missä sä olet..? Bill ajatteli tuskaisesti ja hiveli sängyn kaidetta. Aamulla Rosa oli herännyt omia aikojaan ja heilutellut jalkojaan sängyn pohjalla. - "Sillä välin kun sä kuorsasit!" Cathy oli sanonut. Bill istahti sängylle ja atseli ympärilleen. Tuntui niin oudolta olla yksin kotona.. Vähän pelottavaltakin, hämmentävältä. Bill meni makuulle ja tuijotti tyhjää seinää, johon varjostui kuunvalon avulla kattolampun siluetti. Ehkä huominen olisi parempi..

 

Aamulla

 

- "Päivää taloon!" Tom kuulutti, niin että ikkunat helisivät.

- "Hei!" Bill meni uninen hymy huulillaan eteiseen. Hänellä oli vain pyjama päällään. Georg katsoi Billiä päästä varpaisiin.

- "Kuis sä nyt oot vielä aamuvetimissä..?" hän kysyi ja nosti toista kulmaansa.

- "En mä edes muistanut, että te tuutte..." Bill tunnusti nolona ja viittoi heitä peremmälle. Samassa Bill äkkäsi takkutukkaisen naisen Gustavin kainalossa.

- "Aah.. Sä.. Sä ootkin se Gustavin tyttöystävä, vai..?" Bill kysyi uteliaana. Tom katsoi muualle päin, ilmeisesti hän vieläkin muisti järkytyksen, kun neitokainen oli esitellyt hänelle pakarassaan komeilevaa tatuointia. Ja mitä todennäköisemmin hän ei halunnut uutta joogateoriaa.

- "Joo.. Flora Lennon." naisella oli pyöreät silmälasit, paljon koruja sekä värikkäitä vaatteita.

- "Mä oon Bill! Ootko kenties John Lennonille jotain sukua..?" Bill heitti vitsillä.

- "Kyllä, olen hänen tyttären tyttärensä!" Flora sanoi ylpeästi. Bill katsoi pää kallellaan Floraa. Joo, nimi oli ainakin osuva.. Sopi tyyliin... Mutta tolla tytöllä ei oo kyllä kaikki inkkarit kanootissa..

- 'Mähän sanoin että se on sekasin!' Tom muodosti lauseen huulilleen ja osoitti Floraa. Bill nyökkäsi kerran ja köhäisi. - "J-jospa mentäis olohuoneeseen, mä käyn vaihtamassa vaatteet.. Tom, tule mukaan, mulla on asiaa.." Bill ja Tom kiipesivät portaita pitkin yläkertaan.

- "Toi ei todellakaan käy täysillä.." Bill huomautti madaltaen ääntään.

- "Mähän sanoin että se on sekaisin! Se varmaan imppaa jotain marihuanaa koko ajan.. Oikeesti, mä näin eilen kun sillä oli joku ihme piippu, jota se poltteli salassa takapihalla!" Tom kiihtyi puhuessaan.

- "Tietääköhän Gustav..?" Bill mietti.

- "Tuskimpa..." Tom päätteli ja avasi oven. Kaikki oli ennallaan viime käynnistä.. Tom ajatteli. - "Kuule..." Tom aloitti. - "Ootsä varmasti okei..? Sä kuulostat ihan normaalilta.."

Bill katsoi ensin Tomia ja sitten siirsi katseensa jonnekkin kauas. - "Haluutko tosiaan tietää.." hän mutisi. Tom nyökkäsi kerran, silmiään räpäyttämättä.

Bill huokaisi ensin ja laittoi sitten oven kiinni. Hän istui sängylle. - "Musta tuntuu, että mä kuolen kohta... Mä en kestä olla enää yksin.." Bill aloitti.

Tom hätkähti. - "Mitä sä nyt tollasia puhelet? Poliisithan etsii Rosaan ja Cathy paranee normaaliksi..."

- "Joo, puolen vuoden päästä! Tajuatko sä edes kuinka paljon aikaa se on?!" Bill huusi vihaisesti. Tom katsahti pelästyneenä veljeään. Sitten Bill tajusi mitä oli sanonut ja pyysi anteeksi.- "Sori.. Mä en tajuu mikä muhun meni.." hän sanoi nolona.

- "Ei se haittaa... Sulla on vaikeeta, niinku kaikilla joskus..." Tom sanoi, istui Billin viereen ja otti veljeään kädestä. Bill katsoi Tomia syvälle silmiin. - "Kiitti.." hän sanoi ja he halasivat.

He olivat halauksessa varmaan kaksi minuuttia.

- "Kyllä Rosa löytyy... Poliisit osaa kyllä selvittää kuka sen nappasi... Ja sitäpaitsi, puoli vuotta menee nopeasti! Mä oon varma, että Rosa löydetään viimeistään viikon vaihteessa." Tom sanoi lohduttavasti. Bill niiskutti.

- "Entä jos Rosalle on tapahtunut jotain kauheeta..?" hän irrottautui halauksesta ja katsoi Tomia surullisesti. Tom ei osannut vastata oikeastaan mitään. - "Rosa on varmasti kunnossa.. Luota muhun..."

 

- "No niin! Kyllä teillä kesti!" Georg huomautti ja vaihtoi kanavaa.

- "Tarvittiinko kaks ihmistä kiskomaan housuja jalasta..?" Gustav kysyi käkättävä Flora kainalossaan. Tom katsoi silmät pyöreinä Floraa. Hän ei edelleenkään pystynyt sietämään tatuointi ajatusta. Bill katsoi Tomia 'häh' -ilme kasvoillaan.

- "Se on varmaan taas aineissa.." Tom mutisi huuliensa välistä. Bill ei sanonut mitään. Hän istahti Georgin viereen, Gustavia vastapäätä.

- "Noh! Mitäs teille kuuluu..?" Bill kysyi ja katsahti viekkaasti Gustaviin. Gustav hämmentyi katseesta ja katsoi Floraa.

- "Hyvää meille, me varattiin ensi kesäksi Hippijaijei-festareille telttapaikka!" Flora sanoi hymyssä suin.

- "A-ahaa..." Bill katsoi suu auki Gustavia, joka hymyili suunpielet korvissa. Joko Gustav oli menettänyt järkensä, tai sitten hän oli pilvessä..

- "Ketä siellä esiintyy..?" Georg kysyi melkein yhtä hämmentyneenä kuin Bill. Gustavhan oli tunnetusti raskaamman musiikin ystäviä, mutta hän oli yhtäkkiä kääntynyt hippimusiikin pilviseen maailmaan. Kummallista, Gustav tuntui katselevan maailmaa kukkaisaurinkolasien takaa..

- "Noh.. Siellä soitetaan enimmäkseen Beatles -covereita... Mäkin esiinnyn siellä... Gustav lupautui säestämään mua bamburummuilla! Gustav kertoi, että se on kova Beatles -fani!" Flora hihkaisi.

- "Juu, niinhän se tuntuu olevan.." Tom sanoi ja katsoi muualle. Kaikkihan sen tiesivät että Gustav vaihtoi aina kanavaa, kun Beatlesiä kuului radiosta... Sanoi sitä muinaiseksi brittipaskaksi.. Ja sitä se oli. Bill pidätteli hörötyskohtausta, mutta toisin kuin hän, Georg ei voinut olla nauramatta. Flora vilkaisi Georgia ja Billiä arvostelevasti, lopuksi kylmästi Tomia. - "Ja sitä paitsi... Gustav aikoo kasvattaa parran.." hän sanoi ja jäi odottamaan muiden reaktiota. Gustavin ilme oli näkemisen arvoinen. - "Ei sitä pitänyt kertoa vielä.." Gustav sanoi nolona.

- "Anteeks..?" nauru lakkasi kuin seinään.

- "Siitä tulee tosi söpöä! Voi, kuvitelkaa mun oma pikkuhippiauringonkukkakultakalalla erivärisiä kukkia vaaleassa parrassa! Voi, susta tulee niin söpö!" Flora hehkutti.

- "Jooh, ja kuvitelkaas talvella! Pikkuisia jääpuikkoja täynnä! Niin söpöä!" Tom imitoi Floraa.

- "Hehehee, ja perjantaisin siinä näkyy koko viikon ruokalista! SÖPÖÄ!!!" Georg liittyi ilkkumiseen.

- "Eiku tää on hyvä! Bill, nyt sun ei tartte hommata joulupukin partaa, meidän Gustavilla on jo!" Tom sanoi vitsikkäästi ja sai Georgin käkättämään kuin viimeistä päivää. Bill ei voinut enää hillitä nauruaan. Hän kuvitteli jo Gustavin fiilistelemässä vaaleanpunaiset aurinkolasit päässään, leveälahkeiset housut jalassaan ja löysä kukkapaita päällä Hippijaijei -festareilla, Beatlesien tahtiin!

- "Naurakaa te vaan! Isoisän haamu tulee yöllä kummittelemaan teidän uniin!" Flora uhkasi.

- "Niin varmaan! Se tulee varmaan maripilvi perässään!" Tom mulkaisi Floraa. Riita oli jo mukavaa vauhtia alkamassa, mutta sen keskeytti puhelinsoitto.

- "Haloo..?" Bill vastasi puhelimeen. Tuli haudanhiljaista.

- "Poliisilaitokselta, iltapäivää.. Onkohan Bill Kaulitz, Rosan isä, kotona..?" kuului matala miehen ääni.

- "Pu-puhelimessa.." Bill nielaisi. Olivatko he löytäneet Rosan..?

- "Olemme hyvin pahoillamme, mutta tyttärenne on löydetty kuolleena Hampurin Koulukadun varrelta..." poliisi sanoi. Bill ei sanonut mitään. Rosa..? Oliko... Oliko... Oliko Rosa nyt... Kuollut..? Oliko hänen pikku enkelinsä saanut siivet selkäänsä ja lentänyt pois hänen sylistään..?

- "Bill, mitä ne sano?" Gustav vaati tietää. Bill ei edes kuullut kysymystä. Hän tunsi kyynelten tulevan silmiinsä.

- "Herra Kaulitz..? Oletteko vielä siellä...?" poliisi kyseli.

- "J-joo..." Bill sanoi hiljaa. Miltei kuiskaten. Liian aikaisin! Ei Rosa voinut olla kuollut! Ei hänen pikku tyttönsä! Ei!

- "Voitte tulla tunnistamaan ruumiin tänään kello 16 - 18 Leipzigin keskussairaalaan.. Varoitan, näky voi olla erittäin kamala." poliisi sanoi. - "Otan osaa.."

- "Kiitos..." Bill sanoi ja laski luurin paikoilleen.

- "Mitä ne sano..? Mitä ne sano? Onko Rosa löytynyt? Häh?!" Georg tenttasi. Bill ei voinut enää pidätellä kyyneleitä. Hän vajosi lattialle ja tunsi voimakkaan heikkouden ja surun aallon menevän hänen lävitseen miljoonan veitsen lailla. Hän ei pystynyt sanomaan mitään. Hänen pikku enkelinsä oli nyt ihan oikeasti enkeli...

 

~

 

Anteeks, että kesti ja anteeks että vuodatus raiskaa fontit sun muut.. Uudistukset on perseestä!! x_______x