- "Me voidaan tulla mukaan!" Georg ilmoitti.
- "Ei... Mä aattelin, että jos Tom vaan..." Bill sanoi epävarmasti ja istuutui veljensä Cadillacin etupenkille.
- "Okei..." Georg sanoi ja näytti siltä kuin olisi katunut sanojaan.
- "Me mennään nyt.. Pitäkääs talo pystyssä.." Tom sanoi ja aukaisi oven.
- "Joo.." Gustav sanoi apeana ja heilautti kättään.


- "Tätä tietä, herra Kaulitz.." hoitaja sanoi ja johdatti heitä alakertaan. Bill seurasi hoitajaa vaiti. Hänen pikku tyttönsä.. Hoitaja avasi oven, jossa oli kaksi poliisia.
- "Otamme osaa suruunne, herra Kaulitz.." toinen poliiseista sanoi ja ojensi kätensä Billille. Samoin myös toinen poliisi.
- "Onko tää välttämätöntä..?" Tom kysyi nähdessään veljen itkuiset silmät. Poliisi nyökkäsi. - "Valitettavasti.."

 

Bill seisoi katsellen ympärilleen. Huoneessa ei ollut ikkunoita, hyvin kylmäkin siellä oli... Sinertävä valo hehkui kaikkialla ja valaisia metalliset, suuret lokerot. Bill ei edes halunnut tietää mitä siellä oli... - "Tänne päin.. Varoitan, näky voi olla erittäin järkyttävä.." poliisi sanoi ja johdatti Tomin ja Billin peremmälle kalmanhajuiseen huoneeseen.
- "Emme ole vielä saaneet dna-testien tuloksia.." toinen poliiseista ilmoitti ja meni pöydän viereen. Pöydällä oli mytty, jota peitti valkoinen kangas. Billillä meni pala kurkkuun, kun toinen poliiseista paljasti lapsen ruumiin.
- "Tulkaa sanomaan, kun olette valmiita."
Tom nyökkäsi Billin puolesta, irroittamatta katsettaan ruumiista. Bill katsoi järkyttyneenä elotonta lasta. Ruhjeita, arpia ja syviä haavoja... Koko pieni keho täynnä. Näky oli hirvein, mitä he olivat koskaan nähneet. Tom katsoi veljeään ja näki tämän silmäkulmassa kyyneleen.
- "Ootko sä valmis..? Mä tiedän, kuinka rankkaa tää on sulle... Mutta.. Ehkä tähänkin oli tarkoituksensa.." Tom sanoi ja halasi veljeään, mutta tämä räpisteli irti halauksesta, pyyhkäisten samalla kyyneleen pois kasvoiltaan.
- "Ei se ole Rosa..." hän sanoi ja katsoi pientä ruumista.
- "Mitä sä tarkoitat..? Sanoitko sä että..."
- "Se ei ole mun tyttöni..." Bill sanoi ja käänsi katseensa Tomiin.
- "Mitä sä nyt oikein hourit..? Bill, sä et saa Rosaa enää takaisin!" Tom ravisteli Billiä.
- "Katso nyt... Katso kasvon piirteitä.. Tai.... Niitä mitkä niistä on jäljellä.." ja Tom katsoi.
- "Ja poliisithan sanoi, että dna-testien tuloksia ei oo vielä tullu..." Bill sanoi ja laittoi kankaan ruumiin päälle. Billin mieliala ei ollut yhtään kohonnut. Hän ei osannut huokaista helpotuksesta ja ajatella; luojan kiitos, se ei ollut Rosa.. Ei... Hän tunsi syvällä mielessään saman tuskan, kuin tämän tytön vanhemmat.

 

En koskaan lakkaa toivomasta
Minun on tiedettävä missä olet

 

Kaksi kuukautta myöhemmin, (15. heinäkuuta)

Bill avasi oven. Hän tiesi oven takana odottavan Cathy. Tosin... Cathy ei puhunut, ei liikkunut, ei tehnyt mitään... Hän vain oli. Bill katsahti hymyillen kukkakimppua, jonka hän oli tuonut Cathylle. Olihan sentään Cathyn syntymäpäivä!
- "Hei, kulta!" Bill tervehti, niin kuin olisi palannut kiertueelta kotiin. - "Hyvää syntymäpäivää!" Bill toivotti ja asetteli kukat läpinäkyvään maljakkoon. Sitten hän istahti tuolille ja huokaisi.
- "Mitä sulle kuuluu...? Mä toivon että hyvää." Bill sanoi ja jäi odottamaan turhaan vastausta. - "Mulle kuuluu ihan hyvää.. Paitsi, että mulla on tosi yksinäistä. Kun Tomkin lähti, Rosa on edelleen kateissa ja sä täällä.." Bill sanoi ja otti Cathya kädestä. Sitten hän vain katseli Cathya. Hän muisti sen hetken kuin eilisen päivän...


Bill ja Cathy makasivat vierekkäin sängyllä. Cathyn silmät olivat vielä kiinni ja hän oli selin aurinkoon, joka loisti verhojen takaa. Bill nousi istumaan ja hipaisi hiussuortuvan Cathyn poskelta. Sitten hän meni lähemmäksi ja suuteli Cathya niskaan.
- "Kulta, herää..." hän sanoi ja kuiski Cathyn korvaan, kuinka paljon hän rakasti tätä ja kuinka he joku kaunis kesäpäivä menisivät naimisiin... Silloin Cathy avasi silmänsä ja hänen suunsa aukeni niin paljon, että sinne olisi vainut laittaa kokonaisen omenan.
- "Bill!" Cathy kiljaisi. Bill oli hätääntynyt Cathyn reaktiota ja kysellyt mikä oli hätänä.
- "MÄ NÄÄN, BILL!!! BILL, MÄ NÄÄN!!!" Cathy oli kiljunut.
- "Mitä?! Sä näät?!" Bill oli hämmästynyt iloisesti.
Cathy oli alkanut uudelleen hehkuttamaan; - "MÄ NÄÄN! MÄ NÄÄN!". Sitten hän oli tullut lähemmäksi ja suudellut Billiä. Se hetki oli jäänyt Billin mieleen. Milloin Cathy oli iloinen, hänkin oli iloinen. Milloin Cathy oli surullinen, hänkin oli surullinen.

 

Bill havahtui puhelimen pirinään.
- "Bill..?" hän vastasi.
- "Komisaario Weichland hyvää iltapäivää." kuului puhelimesta.
- "A-ai.. Päivää.."
- "Tietojemme mukaan Rosa Mary Kaulitz on ollut kateissa yli kuukauden..?" Weichland kysyi.
- "Pitää paikansa" Bill sanoi ja vakavoitui.
- "Valitettavasti me keskeytämme etsinnät" Weichland sanoi äänensävyää korottamatta.
- "M-mitä..? Keskeytätte?! Miksi?!" Bill kimpaantui.
- "Valitettavasti emme voi muutakaan, koska..."
- "Miten niin ette voi?! Tehän olette poliiseja! Eikä Saksa niin suuri maa ole, ettei täältä löytäisi mun tytärtä! Laittakaa lehtiin lisää kuvia! Ilmoituksia! Yksityiskohtia!" Bill huudahti epätoivoisesti.
- "Rauhoittukaa, herra Kaulitz! Ajatelkaa järkevästi! Saksassa tapahtuu kidnappauksia ja henkilörikoksia..."
- "Henkilörikoksia! Murhia! Raiskauksia! Ryöstöjä! Milloin niitä muka ei tapahtuisi?! Ettekö te tajua... Kyseessä on mun tyttäreni, mun koko elämäni! Te ette voi lopettaa etsintöjä! Ei vielä! Rosa löytyy jos te vain jatkatte etsintöjä!"
- "Teidän täytyy ymmärtää, että emme voi tietää, onko Rosa kenties viety jo pois maasta..."
- "Mitä?! Pois Saksasta?!! Minkälaisia poliiseja te oikein olette?! Eikö tullut pieneen mieleenkään pitää silmällä lentokenttiä?! Juna-asemia, satamia, rajalaitoksia.. Kaikkia yleisiä matkustamispaikkoja!" Bill karjaisi.
- "Herra Kaulitz..."
- "Äläkä saatana ala herroittelemaan!!! Kyseessä on mun tyttäreni, te jatkatte etsintöjä tuomiopäivään asti!" Bill kivahti ja löi komisaario Weichlandille luurin korvaan. Helvetin helvetti... Hän vie jutun oikeuteen, köyttää itsensä poliisilaitoksen oven eteen ketjulla, hyppää poliisiauton alle, ilmoittaa koko maailmalle kuinka perseestä Saksan poliisikunta oli! Jos poliisit eivät jatka etsintöjä, niin Bill itse jatkaa... Vaikka kuolemaansa asti.

Mutta yksi asia on varmaa
Olet aina sydämessäni

 

------

 

Joo, sori.. Oon laiska paskiainen. -,-" Nyt vihdoinkin jatkoin. On inspiraatio ollu vähän kadoksissa. Jatkuuko..?
Ja joku kysy mesee..? [email protected]

JA VITTU VUODATUS RAISKAA MUN BLOGIA!
(olkoot näin isolla, tai pienellä. sori, en jaksa laittaa)